22bet arvostelu

22bet on niin vedonlyöntiä kuin kasinopelejäkin sivustollaan tarjoileva, alkuvuonna 2018 toimintansa aloittanut nettikasino. Kuten sivuston nimestä voi jo ehkä päätellä, pääpaino 22betillä on vedonlyönnissä. Ei tämä tosin suinkaan sitä tarkoita, että kasinopuoli mitenkään heikoksi jäisi – itse asiassa päinvastoin. Kasinopelejä 22betiltä löytyy valtava kattaus, ja pelintarjoajiakin on otettu mukaan yli 100 erilaista.

Monipuolisen pelivalikoiman lisäksi 22betin vahvuuksiin kuuluu se, että tälle kasinolle voi eurojen lisäksi tallettaa myös kryptovaluutalla. Tämä onkin varmasti se tekijä, joka houkuttelee monen pelaajan juuri tämän kasinon pariin. Kuitenkin pelaajille, jotka eivät ole kryptovaluutalla tallettamisesta kiinnostuneita, on tarjolla monia tuttuja ja turvallisia maksutapoja, kuten vaikkapa Visa ja Mastercard. Parhaimmillaan nostot tältä kasinolta saa vieläpä tililleen jo 15 minuutissa.

22bet on kääntänyt sivustonsa lähes 60 eri kielelle, ja suomi on yksi näistä. Kasino sopiikin mainiosti pelipaikaksi suomalaisellekin pelaajalle. Verovapaita voittoja 22bet tosin ei valitettavasti suomalaiselle tarjoa, sillä se toimii Curacaon lisenssin alaisuudessa.

22bet

22bet bonukset

22betillä uudet pelaajat pääsevät hyödyntämään ensitalletusbonuksen, joka on 100 % talletusbonus 300 euroon asti. Eli tekemällä 300 euron ensitalletuksen tälle kasinolle voit lunastaa 300 euroa bonusta. Pelikassaa kertyy siis tällöin huikeat 600 euroa.

  • 1. talletus: 100 % bonus 300 € asti

Jos 300 euron talletus tuntuu liian suurelta, voi 22betin ensitalletuksen lunastaa omakseen huomattavasti pienemmälläkin talletuksella. Itse asiassa minimitalletus bonuksen lunastamiseksi on vain 1 ainoan euron verran.

22betin tervetuliaispaketti ei sisällä bonuksia muille kuin ensimmäiselle talletukselle. 22betiltä löytyy kuitenkin runsaasti erilaisia bonuksia ja kampanjoita, jotka voi käyttää hyödykseen seuraavilla talletuksilla.

Vedonlyönnin tervetuliaisbonus

Jos vedonlyönti kiinnostaa sinua enemmän kuin kasinopelit, voit halutessasi lunastaa kasinon ensitalletusbonuksen sijasta vedonlyönnin tervetuliaisbonuksen. Vedonlyönnin puolelle tarjolla oleva tervetuliaisbonus on 100 % talletusbonus 122 euroon asti. Maksimibonus tässä tarjouksessa on siis huomattavasti pienempi, mutta ehdotkin tälle bonukselle ovat hyvin erilaiset, kuin kasinobonukselle. Vedonlyönnin tervetuliaisbonus tulee kierrättää vain 5-kertaisesti asettamalla vetoja minimissään 1.40 kertoimilla varustettuihin kohteisiin. Kierrätysvaatimus on siis huomattavasti matalampi, kuin kasinobonuksella. Kierrätysvaatimusta kuitenkaan tuskin saa täytettyä, mikäli minkäänlaista urheilutietämystä ei löydy, eli tätä bonusta ei pelkän matalamman kierrätysvaatimuksen takia kannata lähteä lunastamaan.

 

22bet ilmaiskierrokset

22betin tervetuliaistarjous ei sisällä ilmaiskierroksia laisinkaan. Tästä huolimatta 22betillä ei todellakaan tarvitse ilman ilmaiskierroksia jäädä – kasino nimittäin tarjoaa uuden ilmaiskierrostarjouksen viikon jokaiselle päivälle! Ilmaiskierrospeli, ilmaiskierrosten määrä sekä tapa ilmaiskierrosten lunastamiseksi vaihtelee päivittäin. Tehtävänä saattaa olla esimerkiksi kierrättää tietty summa tai kerätä tietyn summan edestä voittoja päivän pelissä. Palkkioksi saat sitten 25-75 ilmaiskierrosta päivästä riippuen. Esimerkiksi perjantaisin sinun tulee kerätä vähintään 300 euron edestä voittoja pelissä Poisoned Apple saadaksesi 40 ilmaiskierrosta samaiseen peliin.

 

22bet bonusehdot

  • Kierrätysvaatimus: 50x bonus
  • Non-sticky: Ei
  • Bonuskoodi: Ei tarvitse
  • Minimitalletus: 1 euro
  • Maksimibonus: 300 euroa
  • Maksimikotiutus: Ei rajoitettu
  • Maksimipanos: 5 euroa/kierros

Kierrätysvaatimus

22betin ensitalletusbonus on varustettu 50-kertaisella kierrätysvaatimuksella. Kierrätysvaatimuksessa otetaan 22betillä huomioon vain lunastetun bonuksen summa. Talletusta ei siis lasketa mukaan kierrätettävään summaan.

Jos siis lunastat esimerkiksi 100 euroa bonusta, tulee sinun kierrättää 50 x 100 euroa = 5 000 euroa. Eli kun olet pelannut 5 000 euroa läpi kasinolla, bonus sekä ansaitsemasi voitot muuttuvat oikeaksi rahaksi, joka on kotiutettavissa.

Non-sticky?

Ei, 22betin tarjoama bonus ei ole non-sticky. Talletusta, bonusta tai kummallakaan näistä ansaittuja voittoja ei siis voi kotiuttaa, ennen kuin bonuksen kierrätysvaatimus on täytetty. Non-sticky bonusten kohdalla talletuksella ansaitut voitot voi nostaa milloin vain. Toisaalta sitten näiden bonusten kohdalla omalla talletuksella pelaaminen ei yleensä edistä kierrätysvaatimuksen täyttymistä, toisin kuin taas sticky bonusten kohdalla, jollainen 22betin bonuskin on.

Bonuskoodi

22betin tervetuliaisbonuksen tai muidenkaan bonusten lunastamiseksi ei tarvitse bonuskoodia. Bonus lisätään siis pelitilille automaattisesti siihen oikeuttavan talletuksen jälkeen, ellet erikseen raksi ”En halua mitään bonuksia” -ruutua.

Minimitalletus

Minimitalletus 22betin ensitalletusbonuksen lunastamiseksi on vain 1 euro. Harvallapa kasinolla bonuksia saa näin pienellä talletuksella lunastettua. Toki bonustakin saa vain 1 euron verran, jos tekee 1 euron talletuksen, eli kannattaa ehkäpä harkita hieman suuremman talletuksen tekemistä. Parilla eurolla kun ei kauaa kasinopelejä pyörittele.

Maksimibonus

Maksimibonus ensitalletuksella on 22betillä 300 euroa. Maksimibonuksen saat lunastettua tekemällä 300 euron ensitalletuksen. Tällöin pelikassaa kertyy siis 600 euron verran.

Maksimikotiutus

22betin tervetuliaistarjous ei sisällä minkäänlaista maksimikotiutusrajaa. Tarjouksen avulla ansaittuja voittoja voi siis kotiuttaa aivan niin paljon kuin haluaa, kunhan vain kierrätysvaatimuksen onnistuu ensin täyttämään ja muuttamaan pelitilillään olevat varat oikeaksi rahaksi.

Maksimipanos

Maksimipanos bonusta kierrättäessä on perinteiset 5 euroa per kierros. Tätä suuremmalla panoksella ei siis saa pelata silloin, kun pelitilillä on aktiivinen panos. Jos tämän rajan ylittää, kasinolla on oikeus mitätöidä bonus sekä kaikki sen lunastamisen jälkeen ansaitut voitot.

Kielletyt pelit

Seuraavat pelit on kielletty 22betillä bonusta kierrättäessä: Simsalabim, Gypsy Rose, The True Sheriff, Sugar Pop Plus, Sin City Nights, Whospunit Plus, Ned and his Friends, True Illusions, Slots Angels, 7th Heaven, At the Copa, After Night Falls, Mega Joker, Safari Sam, Good Girl Bad Girl, Kings of Chicago, Jackpot 6000, Castle Builder, Blood Suckers, Robin Hood, Tomb Raider 2, Devil’s Delight, Champion of the Track, The Wish Master, Scrooge, Wild Orient, Dragon Dance, Bikini Party, Tree of Fortune, Forsaken Kingdom, The Dark Knight, The Dark Knight Rises, Lucky Angler, Big Bang ja Dr. Jekyll & Mr. Hyde.

Muuta huomioitavaa

Vain kolikkopelit edistävät kierrätysvaatimusta 100 %:sti. Pöytäpelit otetaan huomioon kierrätyksessä vain 5 %:sti, kun taas live-peleissä bonusta ei voi kierrättää laisinkaan.

 

Pelivalikoima

Vaikka 22bet onkin erikoistunut urheiluvedonlyöntiin, kasinopelejäkin 22betiltä löytyy suorastaan huikean suuri valikoima. Pelikattaus on siis samankaltainen kuin esimerkiksi myöskin kasinopelejä ja vedonlyöntiä tarjoavalla BetVictor-kasinolla.

Pelintarjoajia 22betiltä löytyy yli 100 erilaista – yhtä monipuolista pelintarjoajien valikoimaa ei todellakaan monelta kasinolta löydä. Pelintarjoajista mukaan on otettu muun muassa Pragmatic Play, Red Tiger Gaming, Big Time Gaming, Microgaming ja ELK Studios, sekä monia monia muita. Yllättäen suosittujen NetEntin ja Play’n GO:n slotteja tältä kasinolta ei kuitenkaan löydä. Harvapa tosin näitä jää varmaan kaipaamaankaan, kun tarjolla on niin paljon kaikkea muuta.

Pelivalikoiman saa 22betillä kätevästi suodatettua pelintarjoajan perusteella. Tämä onkin tosiaankin tarpeen näin valtavan valikoiman tarjoavalla kasinolla, sillä mikäli minkäänlaisia suodatusmahdollisuuksia ei olisi tarjolla, saisi pelivalikoimaa skrollailla läpi ikuisuuden. Lisäksi pelaaja voi tarkastella vain uusimpia, suosituimpia tai jättipotin tarjoavia pelejä, tai pelejä, jotka on lisännyt omalle suosikkilistalleen.

Live-kasino

22betin sivuilta voi myös löytää erittäin monipuolisella valikoimalla varustetun live-kasinon, jolta löydät useita eri versioita muun muassa ruletista, blackjackista, pokerista ja baccaratista, sekä muun muassa onnenpyörä- ja Game Show -pelejä. Live-kasinon puolellakin on edustettuna useita eri pelintarjoajia, kuten Evolution Gaming, Pragmatic Play, Absolute Live Gaming, Authentic Gaming, Ezugi, Fazi ja Portomaso. Tarjolla on siis useita sellaisia live-pelejä, joihin ei todellakaan joka nettikasinolla törmää. Useimmat nettikasinot kun ovat ottaneet valikoimaansa vain parin eri pelintarjoajan live-pelejä.

Pelivalmistajat

1x2gaming, 2 By 2 Gaming, 7Mojos, AGames, Aiwin games, Amatic, Apollo Games, Aspect Games, August Gaming, Authentic Gaming, BBIN, Belatra, Betixon, Betsoft, BF Games, BGaming, Big Time Gaming, Booming Games, Booongo, Bunfox, Caytano, Charismatic slots, Concept Gaming, CT Gaming, DLV, Dragoon Soft, Dreamtech, EGT, ELK, Endorphina, Espresso Games, Evolution, Evoplay Entertainment, Fazi, Felix, Fugaso, Gluck Games, Gamatron, Gameart, Gamefish, Gamomat, Gamshy, Ganapati, Genesis, Genii, GMW, Habanero, High 5 Games, Igrosoft, Iron Dog Studio, iSoftBet, KA Gaming, Kalamba Games, Leander Studios, Leap Gaming, Lightning Box, Magma, MGA, Microgaming, Mr Slotty, Multislot, Noble, Nolimit City, OMI Gaming, OneTouch, Ortiz, Oryx, PariPlay, PG Soft, Platipus, Play Pearls, Playson, Playstar, Pragmatic Play, Push Gaming, Quickspin, Radi8, Realistic Games, Red Rake, Red Tiger, ReelNRG, Revolver, Rival, RTG Slots, Ruby Play, SA Gaming, Slot Exchange, Slot Factory,  Spearhead, Spigo, Spinmatic, Spinomenal, Superlotto Games, Swintt, Synot Games, Thunderkick, Tom Horn, Tombala Slot, Triple Cherry, True Lab, Vela Gaming, Virtualtech, VRCasino, Wazdan, We Are Casino, WorldMatch, XGame, Xplosive, Zitro

Vedonlyönti

22betillä pääpaino on erityisesti vedonlyönnissä, vaikka kasinopuoleltakin valinnanvaraa löytyy tosiaan enemmänkin kuin riittävästi. 22bet itse kehuukin jopa olevansa yksi Euroopan parhaista ja suurimmista vedonvälittäjistä. Pitääkö tämä sitten paikkansa, tämä jokaisen tulee varmastikin itse päättää.

Joka tapauksessa 22betin valikoima vedonlyönnin puolella on ainakin todella monipuolinen, ja tarjolla on runsaasti kertoimia kymmeniin eri lajeihin. Erityisesti kehuja voi antaa 22betin e-urheilun tarjonnalle, joka on keskimääräistä laajempi. Esimerkiksi kirjoitushetkellä e-sports-kertoimia on tarjolla huikeat 382 kappaletta, ja vetoa pääsee lyömään muun muassa seuraavista peleistä: Call of Duty, CS: GO, Dota 2, League of Legends, Rainbow Six, Rocket League, StarCraft II, Warcraft II ja Valorant.

22betiltä löytyy jopa runsaasti kohteita sellaisellekin pelaajalle, joka haluaa kokeilla vedonlyöntiä, vaikkei urheilu niin kiinnostaisikaan. Vetoa pääsee halutessaan lyömään vaikkapa säästä, tv-ohjelmista ja politiikasta.

 

22bet kampanjat

  • Viikoittainen käteiskisa
  • Päivittäisiä ilmaiskierroksia
  • Viikoittainen vedonlyöntibonus ja -cashback

Viikoittainen käteiskisa

22bet järjestää pelaajilleen viikoittain käteiskisan, jossa laitetaan jakoon 3 000 euroa käteistä. Osallistuaksesi kisaan sinun tulee vain pelata mitä tahansa 22betiltä löytyvää kolikkopeliä. Slotteja pelatessasi ansaitset 100 pistettä jokaista kierrättämääsi euroa kohden. Jos sitten olet viikkokisan päätyttyä 30 parhaan pelaajan joukossa, pääset osalliseksi käteispotista. Kisan voittajalle on luvassa 600 euroa kierrätysvapaata käteistä!

Päivittäiset ilmaiskierrokset

22bet tarjoaa pelaajilleen mahdollisuuden lunastaa ilmaiskierroksia päivittäin. Viikon jokaiselle päivälle on luvassa oma tarjouksensa, eli niin ilmaiskierrospeli kuin ilmaiskierrosten määräkin vaihtelee päivittäin. Ilmaiskierrokset pääsee päivästä riippuen lunastamaan joko panostamalla tietyn summan päivän peliin, pelaamalla tietyn määrän kierroksia tai keräämällä tarpeeksi voittoja päivän pelissä. Tarjolla on päivästä riippuen 25–75 ilmaiskierrosta.

Vedonlyöntitarjoukset

Vedonlyöjille 22bet tarjoaa talletusbonuksen joka ikinen perjantai. Tarjolla oleva talletusbonus on 100 % bonus 100 euroon saakka, ja sen saa lunastettua omakseen jo vaikkapa 1 euronkin talletuksella. Bonus tulee kierrättää 3-kertaisesti yhdistelmävedoissa 24 tunnin kuluessa, jotta sen ja sillä ansaitut voitot pääsee kotiuttamaan. Kunkin yhdistelmän tulee sisältää vähintään kolme 1.40 kertoimilla varustettua valintaa.

Lisäksi vedonlyöjät pääsevät lunastamaan 22betiltä cashbackia viikoittain. Viikoittainen cashback on 0,3 % edellisen viikon aikana asetettujen vetojen kokonaissummasta. Pienin hyvitettävä summa on 1 euron, ja parhaimmillaan cashbackia voi lunastaa jopa 1 000 euroa. Cashback hyvitetään pelitilille automaattisesti aina tiistaisin. Olettaen, että olet siis asettanut edellisen viikon aikana sen verran vetoja, että sinulle olisi luvassa vähintään 1 euron verran cashbackia.

 

22bet kanta-asiakasohjelma

22bet palkitsee pelaajiaan myös kanta-asiakasohjelman kautta. Jokainen pelaaja liitetään kanta-asiakasohjelmaan heti liittymisen yhteydessä, ja kanta-asiakaspisteitä alkaa kertyä heti ensimmäisestä panostuksesta lähtien. Kasinolla pelatessasi saat 1 pisteen jokaista panostamaasi 10 euroa kohden. Vedonlyönnissä taas saat 1 pisteen jokaista panostamaasi 5 euroa kohden.

Voit käyttää kanta-asiakaspisteitä 22betin omassa kaupassa. Kaupassa voit vaihtaa pisteitä ilmaisvetoihin, ilmaiskierroksiin ja muihin palkintoihin. Eli sen sijaan että sinulle annettaisi jokin valmiiksi määritelty palkinto sinun kerättyäsi tietyn pistemäärän, pääset aivan itse valitsemaan, miten haluat kanta-asiakaspisteesi käyttää. Voit joko säästää pisteitä päästäksesi ostamaan suuremman palkinnon, taikka sitten käyttää pisteet heti, kun ne johonkin tarjolla olevista palkinnoista riittävät.

 

22bet mobiilissa

22betillä pääsee totta kai pelailemaan myös mobiililaitteillaan. Kuten useimmat nykyaikaiset mobiilikasinot, myös 22betin mobiiliversio toimii laitteella kuin laitteella ja mukautuu aina laitteen näytölle sopivan kokoiseksi. Minkäänlaisia sovelluksia 22betin mobiilikasinon käyttämiseksi ei tarvitse ladata, vaan se toimii suoraan nettiselaimessa.

 

22bet rahansiirrot

  • Talletustavat: Visa, Mastercard, Skrill, Neteller, ecoPayz, pankkisiirto, Siru Mobile, Paysafecard, Bitcoin ja monia muita
  • Kotiutustavat: Visa, Mastercard, Skrill, Neteller, ecoPayz, pankkisiirto, Paysafecard, Bitcoin ja monia muita
  • Minimitalletus: 1 euro
  • Minimikotiutus: 1,50 euroa
  • Kotiutusten käsittelyaika: 0–24 tuntia

 

Talletukset

22bet tarjoaa pelaajiensa käyttöön runsain mitoin erilaisia talletustapoja. Kasinolle voi tallettaa niin euroja kuin kryptovaluuttaakin, ja jo pelkkiä kryptovaluuttalompakkoja on talletuksen tekoon tarjolla yli 20 erilaista. Kaiken kaikkiaan suomalaiselle pelaajalle on tarjolla 36 erilaista maksutapaa. Näistä läheskään kaikki eivät varmastikaan ole useimmille suomalaisille pelaajille tuttuja, ja olemmekin listanneet sivuillamme 22betin tarjoamista maksutavoista vain tunnetuimmat. Suomalaisille tuttujen maksutapojen joukosta 22betiltä löytyvät muun muassa Visa, Mastercard, Skrill, Neteller ja Paysafecard.

Minimitalletus 22betille riippuu valitusta maksutavasta. Monilla maksutavoilla kasinolle voi kuitenkin jo tallettaa niinkin pienen summan, kuin vain 1 euron. 22bet ei veloita siirtomaksuja millään maksutavalla tehdyistä talletuksista. Maksupalveluntarjoajan puolelta jonkinlaisia kuluja saattaa toki aiheutua.

Kotiutukset

Voittonsa 22betiltä voi nostaa useimmilla niistä maksutavoista, millä talletuksiakin saa kasinolle tehtyä. Kaikista nopeimmin nostot hoituvat nettilompakkoihin – 22bet nimittäin lupaa, että nettilompakoihin tehtyjen kotiutusten hyväksynnässä kestää maksimissaan 15 minuuttia, ja tämän jälkeen varat näkyvät nettilompakossa välittömästi. Kryptovaluutalla tehdyissä nostoissa voi kestää 24 tuntia, ja maksukorteille tehtyjä nostoja jopa 7 arkipäivää. Jos voittonsa siis haluaa käyttöönsä mahdollisimman nopeasti, kannattaa ehdottomasti suosia Skrilliä, Netelleriä tai jotakin kryptovaluuttalompakoista.

Pelitilin vahvistus

Kuten kaikilla perinteistä pelitilin luontia vaativilla kasinoilla, myös 22betillä pelitilin vahvistus tulee vastaan jossakin vaiheessa. Kasino saattaa pyytää tätä joko jo ensimmäisen kotiutuksen yhteydessä, tai sitten vasta siinä vaiheessa, kun tehtyjen nostojen yhteissumma ylittää tietyn rajan.

Kasino lähettää pelitilinvahvistuspyynnön pelaajalle sitten, kun pelitilin vahvistus on ajankohtainen. Yleensä pelitilin vahvistamiseksi tarvitaan ainakin kuvaa henkilöllisyystodistuksesta sekä osoitetositteesta, eli esimerkiksi tuoreesta laskusta tai jostakin virallisesta kirjeestä.

 

22bet asiakaspalvelu

  • Chat: Avoinna 24/7
  • Sähköposti: [email protected]
  • Puhelin: Ei
  • Asiakaspalvelun kieli: Suomi/englanti
  • Usein kysyttyjen kysymysten osio: Kyllä

Live chat

22bet tarjoaa pelaajilleen asiakaspalvelua muun muassa 24/7 avoinna olevan live chatin välityksellä. Live chatiin pääsee klikkaamalla sivuston alareunasta löytyvää ”Kysy kysymys” -painiketta. Live chatin kautta on toisinaan mahdollista saada suomenkielistäkin asiakaspalvelua, mutta useimmiten paikalla on englanninkielinen tuki.

Sähköposti

22betiltä löytyy useampikin sähköpostiosoite, johon pelaaja voi olla yhteydessä. Sähköpostiosoite tulee valita sen mukaan, mitä asia koskee. Teknistä tukea saa osoitteesta [email protected] Turvallisuusosaston taas tavoittaa osoitteesta [email protected] ja maksuosaston osoitteesta [email protected] Jos taas haluat antaa palautetta, tulee sinun laittaa viestisi osoitteeseen [email protected] Mikäli sinulla sen sijaan on kysyttävää tietosuojakäytäntöön liittyen, tulee sinun suunnata viestisi osoitteeseen [email protected]

Usein kysytyt kysymykset

22betin sivuilta löytyy myös Usein kysyttyjen kysymysten osio eli FAQ, josta löytyy kysymyksiä ja vastauksia muun muassa maksuihin, bonuksiin, pelitiliin ja vedonlyöntiin liittyen. Usein kysytyt kysymykset on vieläpä käännetty suomen kielelle. Jos siis suomenkielistä asiakaspalvelua ei ole tarjolla, voi vastausta kysymyksiinsä halutessaan yrittää etsiskellä tätä kautta.

 

22bet Suomi

22betin sivut on käännetty lähes 60 eri kielelle, eli suurena yllätyksenä ei tule se, että suomen kielikin täältä joukosta löytyy. Eikä kyseessä edes ole mikään tönkkö konekäännös, vaan suomen kieli sivustolla on melkoisen sujuvaa. Jopa Usein kysytyt kysymykset on käännetty suomen kielelle, mutta käyttöehdot taas sitten ovat jääneet englannin kielelle.

Suomalaiselle pelaajalle 22bet sopii siltäkin osin, että talletukset kasinolle hoituvat monilla suomalaiselle pelaajalle tutuilla maksutavoilla. Niin talletukset kuin kotiutuksetkin voi hoitaa vaikkapa Visalla tai Mastercardilla, tai sitten suosituilla nettilompakoilla Skrillillä ja Netellerillä. Ja etenkin nettilompakoihin kotiutukset hoituvat vielä erittäin nopeastikin, sillä 22bet lupaa hyväksyvänsä nettilompakoihin tehdyt nostopyynnöt 15 minuutissa.

Pieni miinus suomalaisen pelaajan kannalta on se, että 22bet toimii Curacaon lisenssillä. Tämähän tarkoittaa siis sitä, että voitoistaan saattaa joutua maksamaan veroa.

 

22bet luotettavuus

Nettikasinoiden luotettavuus on asia, joka mietityttää varmasti monia pelaajia. Ja kukapa sitä nyt haluaisikaan ottaa pelipaikakseen mitään muuta, kuin vain ne luotettavimmat nettikasinot.

Mistä luotettavan nettikasinon sitten tunnistaa? Ensinnäkin kannattaa kiinnittää huomiota kasinon lisenssiin. Mikäli kasinolta löytyy asianmukainen lisenssi, tieto tästä löytyy yleensä jo heti kasinon etusivulta. 22betiltä tällainen lisenssi, tarkalleen ottaen Curacaon lisenssi, löytyy.

Toiseksi kannattaa tutustua siihen, millaisia arvosteluita ja kokemuksia nettikasinosta löytyy. Mikäli kasinolta löytyy lisenssi ja löydät useita positiivisia tai neutraaleja kokemuksia, tässä vaiheessa voi olla jo melko varma siitä, että kyseessä on luotettava nettikasino. Ja toki siinä vaiheessa, jos kasino on listattu meidän sivuillemme, ei näitä asioita tarvitse mietiskellä. Me Pelirahoilla otamme sivuillemme mukaan vain ehdottoman luotettavat nettikasinot.

 

Onko 22bet verovapaa?

Suomalainen pelaaja voi kotiuttaa voittonsa verovapaasti sellaisilta nettikasinoilta, jotka toimivat esimerkiksi Maltan, Viron tai muun EU- tai ETA-maan lisenssillä. 22betiltä tällaista lisenssiä ei kuitenkaan valitettavasti löydy, vaan kasino toimii Curacaon lisenssillä, eli samalla lisenssillä kuin esimerkiksi Evobet-nettikasino. Tämä tarkoittaa siis sitä, että suomalainen pelaaja saattaa joutua maksamaan veroa kasinolta kotiuttamistaan voitoista.

22bet2

22bet yhteenveto

22bet on erittäin kattavan vedonlyönti- ja kasinopelivalikoiman tarjoava, pari vuotta toiminnassa ollut nettikasino. Etenkin kasinon laajuus tekee todellakin vaikutuksen, sillä mukaan on otettu pelejä yli 100 eri pelintarjoajalta. Näin montaa pelinvalmistajaa ei todellakaan ihan joka kasinolle ole otettu mukaan. Eikä vedonlyöntipuolen valikoimassakaan todellakaan ole valittamista, sillä kertoimia löytyy runsain mitoin kymmenistä eri lajeista. Etenkin e-sports-kertoimia on tarjolla kattavammin, kuin useimmilla vedonlyöntisivustoilla.

Valtaisan kasinopeli- ja vedonlyöntikattauksensa lisäksi 22bet erottuu monesta muusta nettikasinosta edukseen sillä, että talletukset tälle kasinolle voi halutessaan hoitaa myös kryptovaluutalla. Kaiken kaikkiaan erilaisia maksutapoja 22bet tarjoaa suomalaiselle pelaajalle yli 30 kappaletta! Jos näiden joukosta ei löydy itselle sopivaa maksutapaa, niin ei sitten mistään. Nostot myös hoituvat nopeasti, etenkin nettilompakoihin, joihin tehdyt nostopyynnöt 22bet lupaa käsitellä 15 minuutissa.

Suomalaisen pelaajan iloksi 22betin sivusto on käännetty vieläpä suomen kielellekin – sekä myös lähes 60 muulle kielelle. Kasinolla voi siis pelailla mainiosti, vaikkeivät ulkomaiset kielet sujuisikaan.

 

Miksi 22bet?

  • Vedonlyönti ja kasino yhden sivuston alla
  • Kasinopelejä yli 100 pelintarjoajalta
  • Viikoittaisia tarjouksia ja käteiskisoja
  • Talletukset onnistuvat myös kryptovaluutalla
  • Suomenkielinen sivusto

Pelaa nyt


Jätä kommentti